Yrittäminen on maailman epävarmin laji itsessään. Epävarmuudessa eläminen on kamalaa ja puuduttavaa. Kirjoitin siitä vähän jo aiemmin. Meillä ihmisillä on lisäksi jokin outo tapa luoda itsellemme rajoja! Ei uskalleta, ei kehdata, eikä ainakaan osata. Toki rajoja tarvitaankin! On todella hyvä, jos luo itselleen rajat itselleen haitallisiin asioihin, vaikka alkoholin käytön suhteen tai sen suhteen, montako kertaa antaa toiselle anteeksi, mutta puhun nyt niistä rajoista, mitkä estää meitä etenemästä.
Maailma on avoin. Yrittäminen on kaikille yhtä avointa! Mikäli haluaa tavoitella olevansa kaupungin halutuin valokuvaaja, se on mahdollista! Se vaatii vain pirusti töitä ja hiukan tähtiä asentoon, jotta löytää oikeat ihmiset, jotka ihastuvat, mutta mahdollista!
Varsinkin naisilla on tapana väheksyä itseään, eikä luottaa omaan toimintaansa. Kun saavuttaa itse ansaitusti jotakin, huijarisyndrooma iskee moneen. ”Ansaitsinko tämän” ”Osasinko minä tämän todella?” ja ”Uskoiko nuo ihmiset mun juttuni”. Huijarisyndrooma tulee varmasti kertomaan sinulle monen monta kertaa, ettei sinusta ole siihen, etkä osaa juttuja.
Mistä tuo huijarisyndrooma sitten kumpuaa? Suora lainaus Psykoterapia Krookuksen blogista: ” Tutkijat ovat löytäneet kuusi yksittäin tai yhtä aikaa toimivaa erilaista huijareille tyypillistä toimintamallia: työriippuvuus, maaginen ajattelu, korostunut vaatimattomuus, sosiaalinen miellyttäminen, ylimukautuminen sekä imitointi ja matkiminen. Näiden tunnistaminen voi antaa mahdollisuuden tutkia omaa ajattelua ja ryhtyä etsimään niille vaihtoehtoja.”
Itseensä uskominen on parasta rakkautta, mitä voit itsellesi antaa. Se on myös paras keino tukahduttaa huijarisyndrooma ja itse kuvitellut rajat. Oon itse koonnut paperille mitä asioita osaan ja mistä asioista tiedän paljon. Kerroinkin aiemmin, miten mulla ei ole sellaista epäonnistumisen pelkoa. Siitä huolimatta itseensä uskominen on vaikea laji. Yleensä vielä ne sanat, joilla on negatiivinen kaiku jäävät pään sisälle pidemmäksi aikaa, kuin ne, joilla on positiivinen kaiku.
Itselle itseensä uskominen vahvistuu aina, kun puran heikkoa hetkeä ystäville tai puolisolle. Ympäristöllä ja tukiverkolla on siis laaja vaikutus siihen, miten itseensä uskominen vahvistuu. Sinunkin kannattaa miettiä, kenelle itsestäsi paljastat. Mikäli haet luottoa itseesi, viisainta ei ole puhua heille, ketkä ei reagoi mitenkään tai vain työntävät sinua alaspäin. Kannattaa paljastaa itseä heille, jotka kehuvat ja nostaa sua ylöspäin. Koettu elämä vaikuttaa osaltaan myös itseensä uskomiseen! Mieti ensi kerran epäonnistuneen kokemuksen jälkeen, miten asian prosessoit oppiaksesi, ei lannistuaksesi!
Olin kerran pitämässä workshoppia yrittäjyydestä. Olin tuonut esiin workshopin tilaajalle millaista matskua aion esittää ja sain palautteeksi ”tuo on hyvä”. Olin käsityksessä, että workshopissa on 8 ihmistä, mutta paikalle päästyäni, siellä olikin 15 ihmistä. Minulla ei ollut kaikille workshop-vihkoa tulostettuna ja koska tilanne oli itselle uusi, en osannut hyödyntää workshop materiaalia heille, joilla ei ollut vihkoa. Workshopista tuli kaaos ja sain tilaajalta huonoa palautetta. Voin kertoa, että itseeni uskominen horjui ja joksikin ajaksi myös kaatui! Tein vihdoin sitä, mitä halusin, mutta käteen sain paskan tuloksen.
Päätin, hirveän itsesääli rupeaman jälkeen, että en anna tämän epäonnistuneen kerran kaataa koko ajatustani itsestäni, tulevaisuudestani, mahdollisesta uudesta ansaintakeinostani. Jotta voi uskoa itseensä, pitää uskoa itseensä. Niin kuin jokainen, minäkin muodostan itselleni omat rajani, jotka voivat estää minua saavuttamasta tai jopa tavoittelemasta sitä, mikä olisi minullekin mahdollista. Omista epäonnistumisista en aio tehdä itselleni rajoja! Mieti sinäkin tarkkaan, onko sinulla jotain itse luotua rajaa, jonka annat estää itseäsi, ehkä jopa syyttä?
Ota kanavani seurantaan, mikäli haluat seurata laajasti yrittäjyysaiheita. Löydyn Instagramista ja LinkedINistä. Tilaa toki uutiskirjeeni täältä sivun alareunasta. Uutiskirjeessä jaan ilosanomaa vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista! Kiitos kun luit.
Paluuviite: Parasta yrittämisessä osa 11/52: Voit tavoitella mitä haluat, eikä vähempään kannata tyytyäkään. – Kauppaneuvoksen tytär