Olen sanonut ennenkin, mutta ihan oikeasti mikään ei ole parempaa (heheh) kuin työskennellä motivoituneesti. Tottakai palkkatyössäkin voi olla motivoitunut, mutta kumpaakin, yrittämistä ja palkkatyötä harrastaneena, voin helposti todeta, että en ole koskaan missään palkkatyössä ollut niin motivoitunut, kuin omaan yritykseen työtä tekevänä.
Selvää on, että yrittäjien oman vision eteen työskenteleminen pitää yrittäjät motivoituneina. Useassa palkkatyössä olen suorittanut tunteja, enkä niinkään tehtäviä tai projekteja. Olisinkohan motivoituneempi palkkatyössä, jos saisin tehdä sitä urakkana? No tämäkin riippuu tietysti työstä. 8h urakointi päivystyksessä tuntuu joskus vuosisadan mittaiselta.
Yksi motivoimista tekijöistä yrittäjyydessä on se, että saa luoda uutta. Mikäli itse saa jonkin hyvän vision tai idean sitä saa heti alkaa valmistelemaan ja toteuttamaan. Yrittäjyys sisältää paljon sellaista työtä josta ei tykkää, mutta antaa myös joustoa tehdä niitä töitä paljon, joista tykkää. Uuden toteuttamista työyhteisössä saattaa estää moniportainen hallintojärjestelmä.
Yrittäjyydessä minua motivoi lisäksi se, että y-tunnus joustaa joka suuntaan. Mikäli haluan viedä itseäni tai yritystäni eteenpäin toiselle toimialalla se on täysin mahdollista. Ei ole rajoja ja seiniä ja työnteossa, se on kaikkein motivoivinta.
On tärkeää toki ymmärtää, että yrittäjät ovat yksilöitä, ja heidän motivoitumisensa voi vaihdella suuresti. Motivaatiotekijät voivat myös muuttua ajan myötä. Monet yrittäjät kokevat sekä onnistumisia, että haasteita matkallaan ja motivaatiot vaihtelevat tietenkin koko yrittäjyyden ajan.
Ota kanavani seurantaan, mikäli haluat seurata laajasti yrittäjyysaiheita. Löydyn Instagramista ja LinkedINistä. Tilaa toki uutiskirjeeni täältä sivun alareunasta. Uutiskirjeessä jaan ilosanomaa vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista! Kiitos kun luit.