Parasta yrittämisessä osa 14/52: Teet itsellesi.

Aikuisten oikeasti se, että tekee työtä itselleen, on yrittämisessä kaikista parasta. Siihen on kolme syytä:

Omaan laariin. Kaikki mitä edistät tekemällä työtä sataa omaan laariin. Yhteydet, rahat, osaaminen, eteneminen, kasvaminen, verkostot ja kehittyminen. Kaikki tulee suoraan sinulle, ilman välikäsiä. Kun ei tee työtä itselleen omasta työn jäljestä itselle jää vain murto-osa. Toiselle työn tekeminen edistää tällöin toisen yritystä, työpaikkaa tai asemaa. Toki, yhteistyötä pitää tehdä myös yrittäjänä, joten kannattaa pyrkiä edistämään oman työn lisäksi, toisten työtä ja asemaa.

Merkityksellisyys. On aivan todella tyydyttävää tehdä työtä, joka edistää oman yrityksen kasvua. Nähdä miten ideasta lähtenyt, kovan työn vuoksi kasvanut oma yritys menestyy. Se tuo ylpeyden ja onnistumisen tunnetta. Kun työskentelee itselle ja näkee suoraan oman työn jäljen, se motivoi jatkamaan työtä ja voit toimia täydellä potentiaalillasi.

Ei tarvitse sopeutua. Tekemällä työtä itselle, ei tarvitse sopeutua kenenkään toisen visioon, ideaan, ajatukseen tai tavoitteisiin. Mitä ikinä päätätkin, olet siitä itse vastuussa ja saat nauttia sen päätöksen mahdollisesti tuomasta vapaudesta. Missään muussa työssä et ole vapaa päättämään kaikesta itse.

Ota kanavani seurantaan, mikäli haluat seurata laajasti yrittäjyysaiheita. Löydyn Instagramista ja LinkedINistä. Tilaa toki uutiskirjeeni täältä sivun alareunasta. Uutiskirjeessä jaan ilosanomaa vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista! Kiitos kun luit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *