Vuonna 2022 tein päätöksen lopettaa oman vastaikään perustetun kotihoidon yrityksen. Syitä oli monia. Yksinyrittäminen palvelualalla, jossa ei voinut laittaa lappua luukulle viikoksi, veti vuodessa ruuhkavuosien keskellä voimat. Lomaa oli muistaakseni vuoden aikana viikko tai kaksi. Tiedän, että moni yrittäjä ja työntekijäkin painaa vuoden ympäri ilman yhtään lomaa, mutta mua varten sellainen elämä ei ole. Tiedostan miten pienen hetken tämä elämä kestää, enkä halua viettää sitä kokonaan töissä.
Yrityksen kehittämiseksi minun olisi myös pitänyt laajentaa yrityksen toimintaympäristöä. Kotikaupunkini on pieni 8500 asukkaan maalaispitäjä. Palveluni olivat tietenkin kalliimpia kuin julkisen puolen järjestämät ja asiakasmäärä oli pieni, vaikka suurin osa asukkaista ovatkin eläkeläisiä. Palveluseteliä ei ollut käytössä, vaikka yritin siitä useasti vinkata päättävälle taholle. Ainoa tapa kasvaa, jotta olisi voinut työllistää itseni lisäksi jonkun muun, olisi ollut laajentaa palvelun tarjontaa muihin kaupunkeihin. Tähän en kuitenkaan ollut itse valmis.
Samaan aikaan olin osakkaana hoitajia vuokraavassa yrityksessä. Kauppa kävi ja huomasin, että töitä voi tehdä monella tapaa. Läppärityön tuoma vapaus houkutteli ja päätin, että tästä lähin aion pitää sitä työni merkittävänä ominaisuutena. Sitä, että työtä voi tehdä mistä vain. Se, että voin työskennellä kotoa käsin osittain, olikin minulle merkittävää. Lopettamispäätökseen liittyi myös muita syitä.
Itse lopettaminen oli kamalaa. Oli kamalaa kertoa asiakkaille, etten tulisi enää joulun jälkeen. Halattiin, naurettiin ja vaihdettiin lahjoja. Yli vuodessa asiakkaista oli tullut minullekin tärkeitä. Kaikki kyseli, mitä nyt alan tekemään ja minullapa ei ollut mitään suurta vastausta. Päätin aloittaa opintovapaan kunnolla ja katsoa mitä tuleva tuo.
Haluan vaan sanoa sinulle, yrittäjäkollga, että jos yritystoiminta ottaa sinulta enemmän kuin antaa tai juuri se yritysmuoto mikä sinulla on, ei olekaan sinulle hyväksi, olet vapaa tekemään ratkaisuja. Voit myydä, ajaa toiminannan alas, muuttaa toimintaa ja yksinkertaisesti kaikessa byrokratiassaan lopettaa yrityksen. Sinun ei tarvitse olla loppuelämää yrittäjänä. Lopettaminen on myös vaihtoehto, eikä tarkoita, että olisit epäonnistunut.
Ota kanavani seurantaan, mikäli haluat seurata laajasti yrittäjyysaiheita. Löydyn Instagramista ja LinkedINistä. Tilaa toki uutiskirjeeni täältä sivun alareunasta. Uutiskirjeessä jaan ilosanomaa vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista! Kiitos kun luit.