Yrityskulttuurista puhutaan aivan liian vähän. Ymmärrän, että syystä. Kuka yrittäjä ehtii muka miettimään yrityksessään olevaa kulttuuria, kun on 856 muuta rautaa tulessa koko ajan. Sesongit vaihtuvat, työntekijöitä pitää perehdyttää, laskut maksaa, miettiä seuraavat tilaukset, ei siinä ehdi mitään mielikuvia miettimään. Pitäisikö?
Kun ekan kerran menin töihin Suomen suurimpaan sairaanhoitopiiriin ja Suomen toiseksi suurimmalle työnantajalle eli Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin HUS, oli vastaanotto aivan muuta mihin olin tottunut. Apulaisosastonhoitaja otti minut vastaan, kierrätti osastolla, näytti pukuhuoneet, esitteli muille työntekijöille ja mikä tärkeintä oli luonut minulle oman nimimagneetin, jollainen oli kaikilla vuorotaulussa, kertomassa onko ihminen aamu- vai iltavuorossa.
Koin heti ensimmäisestä päivästä lähtien yhtenäisyyden tunnetta ja työpaikka onkin ollut yksi tasavertaisimmista ja yhteisöllisimmistä missä olen ollut. Uhrasin myös paljon aikaani työntekoon ja ylimääräisiin vuoroihin. Lehdistä olen saanut lukea aivan toisenlaisesta HUS:ista. Milloin on palkat maksamatta ja milloin on jatkettu määräaikaisia työsopimuksia liikaa. Yrityskulttuuri yrityksen sisällä ei ole täsmännyt ulospäin luotuun yrityskulttuuriin. Toki, olihan munkin työpaikalla niitä ongelmia.
Yrityskulttuuri käytännössä on jokaisella yrityksellä uniikki, omanlaisensa. Yrityskulttuuri käytännössä ohjaa työntekijöiden toimintaa yrityksen sisällä. Yrityskulttuuri on jokaisella yrityksellä, riippumatta yrityksen koosta. Yrityskulttuuri käytännössä on sekoitus yrityksen arvoja, käyttäytymismalleja, uskomuksia, prioriteetteja tai ajattelumalleja. Yrityskulttuuri käytännössä on sitä, miltä työntekijöistä tuntuu yrityksessä työskennellä ja miltä asiakkaista tuntuu yrityksessä asioida. Yrityskulttuuri pysyy yrityksessä, vaikka työntekijät vaihtuisivatkin. Yrityskulttuuria ylläpitää yritys, ei työntekijät.
Yrityskulttuuri käytännössä on sitä, miten työntekijät kokevat heidän saavan tehdä työtä, jakaa tietoa, jutella kollegoiden kanssa, ehdottaa ideoita, osallistua kehittämiseen tai miten tasa-arvoisesti heitä kohdellaan. Yrityskulttuuri on käytännössä kaikkea sitä ja nimenomaan tekoja, eikä sanoja. Yrityskulttuuria käytännössä ei voi luoda paperille olemaan, vaan se pitää luoda rakenteisiin tekojen kautta.
Yrityskulttuuria toteutetaan päivittäisessä työssä. Niin kuin aiemmin totesin, yrityskulttuuri näkyy myös asiakkaille. Kun työntekijöiden on hyvä olla työssä yrityskulttuurin ansioista, työntekijöiden on mukavampi palvella asiakkaita ja tämä palvelualttius näkyy taas ns. viivan alla. Eli käytännössä, mitä paremmin työntekijät voivat, sitä paremmin he kohtaavat asiakkaan ja sitä paremmin tulee tulosta.
Yrityskulttuurin kehittäminen ei kuitenkaan lähde siitä, että työntekijöille sanotaan, ”palvele asiakkaita paremmin”. Työtekijät tarvitsevat porkkanan. ”Kun palvelen nämä asiakkaat hyvin, yritys tekee paremman tuloksen, josta pääsen itsekin nauttimaan jollakin tavalla”. Yrityskulttuurin kehittäminen ei kuitenkaan onnistu pelkällä porkkanalla, vaan sen pitää olla aitoa välitämistä. Mitä jos yritys tekee huonon tuloksen, etkä palkitse työntekijöitä, onko se silloin työntekijöiden vika? Yrityskulttuurin kehittäminen pitää tapahtua rajapinnoilla. Siihen missä työntekijää kohdellaan, asiakasta palvellaan ja yrityksestä viestitään.
Itse neuvoisin yrityskulttuurin kehittämisen alkavan kysymyksestä miksi. Miksi haluamme palvella asiakkaita paremmin? Miksi työntekijä voi tehdä pienet päätökset itsenäisesti? Miksi arvonamme on luotettavuus? Miksi meille kannattaa tulla töihin? Yrityskulttuuria kehittäminen ei tapahdu päivässä eikä kahdessa. Yrityskulttuurin kehittämisen apuna voi toimia viestit työntekijöiltä ja palautteet asiakkailta. Mitä asioita yrityksessä voitaisiin tehdä paremmin? Niitä korjaamalla yrityskulttuuri korjaantuu kuin itsestään.
Yrityskulttuuri on suuri kilpailuetu. Onko sinullakaan enää varaa olla miettimättä, millainen yrityskulttuuri yrityksessäsi on?
Ota kanavani seurantaan, mikäli haluat seurata laajasti yrittäjyysaiheita. Löydyn Instagramista ja LinkedINistä. Tilaa toki uutiskirjeeni täältä sivun alareunasta. Uutiskirjeessä jaan ilosanomaa vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista! Kiitos kun luit.